Hallintotuomioistuimissa käsitellään laajasti erilaisia asioita, jotka ovat oleellinen osa kansalaisten oikeusturvaa. Millaista on työ hallintotuomioistuimessa?
Hallinto-oikeudessa käsiteltävät aiheet vaihtelevat esimerkiksi maan käyttöön ja rakentamiseen liittyvistä kaava-asioista lastensuojeluun ja turvapaikanhakuun liittyviin tapauksiin. Korkein hallinto-oikeus mm. tutkii ja ratkaisee ylimpänä valitustuomioistuimena alueellisten hallinto-oikeuksien ja markkinaoikeuden ratkaisuista tehdyt valitukset ja valituslupahakemukset.
Työnkuvat ja uramahdollisuudet hallintotuomioistuimissa ovat monipuolisia. Keskustelemme hallintotuomioistuimissa työskentelevien juristien kanssa heidän työstään ja urapoluistaan. Panelisteina ovat hallinto-oikeustuomari Paula Kovari, hallinto-oikeustuomari Riikka Laitinen ja oikeussihteeri Niina Ristolainen.
Webinaarissa keskustelemme:
-
panelistien urapoluista, miten tehtävään on päätynyt
-
juristin työnkuvasta ja arjesta
-
työn merkityksellisyydestä ja onnistumisen hetkistä
-
millaista kokemusta vastaavista tehtävistä kiinnostuneen on hyvä kartuttaa työelämässä ja opintojen aikana
-
työpaikan kulttuurista ja kokemuksista työskentely-ympäristönä
Webinaari on erinomainen mahdollisuus kuulla kollegoiden kokemuksia ja esittää heille kysymyksiä! Webinaari on tarkoitettu kaikille jäsenille ja opiskelijajäsenille, jotka ovat kiinnostuneita urasta hallintotuomioistuimissa.
Juristien monet kasvot
Juristien monet kasvot -paneelikeskustelusarjassa puhutaan avoimesti ja rehellisesti siitä, millaista juristin arki on erilaisissa tehtävissä ja miten tehtäviin voi hakeutua.
Juristeja toimii mitä kiinnostavimmissa tehtävissä kansainvälisissä suuryrityksissä, pienten toimistojen yksinyrittäjinä, virkamiehinä, tuomareina, ihmisoikeuksien puolustajina – missä tarvitaan vaikuttamista ja lakituntemusta, sieltä löydät juristin! Sarja avartaa ymmärrystä siitä, millaisia yksilöllisiä urapolkuja oikeustieteellinen koulutus mahdollistaa.
Asiantuntijoina ovat hallinto-oikeustuomari Paula Kovari, hallinto-oikeustuomari Riikka Laitinen ja oikeussihteeri Niina Ristolainen
Paula Kovari on valmistunut Turun yliopistosta vuonna 2013. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli viitisen vuotta asianajotoimisto Roschierilla Helsingissä sekä pari vuotta Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialalla. Kovari auskultoi vuonna 2021 yhdistelmäharjoitteluna Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa ja Helsingin hallinto-oikeudessa, jonne jäikin sitten töihin ensin esittelijäksi, ja nyt Kovari on ollut tuomarina reilut kaksi vuotta. Opiskeluajoista lähtien Paula Kovari on keskittynyt erityisesti ympäristö-, maankäyttö- ja rakentamisjuridiikkaan. Myös nykyisissä tehtävissään työt painottuvat maankäyttöasioihin. Oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi hänellä on ympäristöpolitiikan ja -sääntelyn maisteritutkinto London School of Economicsista.
Riikka Laitinen on valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 2014. Hän työskenteli muutaman vuoden lakimiehenä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesissa, josta lähti auskultoimaan Vantaan käräjäoikeuteen keväällä 2016. Auskultoinnin jälkeen Laitinen työskenteli Helsingin hovioikeudessa esittelijänä parisen vuotta, kunnes vuonna 2019 siirtyi käräjätuomariksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen. Syksyllä 2020 Riikka Laitinen aloitti asessorin koulutusohjelmassa Helsingin hallinto-oikeudessa, jossa työskentelee tällä hetkellä hallinto-oikeustuomarina. Virkatyön ohessa hän pyrkii epäsäännöllisen säännöllisesti edistämään rikosprosessioikeuden väitöskirjaprojektiaan Helsingin yliopistossa.
Niina Ristolainen on oikeustieteen maisteri ja korkeimman hallinto-oikeuden oikeussihteeri eli esittelijä. Ristolainen on valmistunut Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2017 ja tehnyt syventäviä opintoja kansainvälisestä oikeudesta sekä eurooppaoikeudesta. Ristolainen on työskennellyt ennen valmistumistaan esimerkiksi Brysselissä edunvalvontatehtävissä ja yritysjuristina. Hän on valmistumisensa jälkeen työskennellyt kolme vuotta Helsingin hallinto-oikeuden esittelijänä muun muassa turvapaikkaprojektissa ja vuodesta 2021 alkaen korkeimman hallinto-oikeuden oikeussihteerinä.
Tilaisuuden juontaa uravalmentaja Heidi Hännikäinen Juristiliitosta.
Ilmoittautuminen
Webinaari järjestetään Zoom-alustalla.
Osallistujat saavat osallistumislinkin ilmoittautumisen vahvistusviestissä. Verkkosivuillamme on vinkkejä etäyhteyden ja Zoomin käyttöön.
Asiantuntijoille voi lähettää ennakkokysymyksiä ilmoittautumislomakkeessa. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä myös chattikentässä webinaarin aikana.
Juristiliiton kaikissa tilaisuuksissa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Kaikki tilaisuuksiimme ja toimintaamme osallistuvat sitoutuvat periaatteiden noudattamiseen.
Tallenne
Tilaisuuden tallenne on jälkikäteen kaikkien jäsenten nähtävillä jäsenportaalissa 6 kuukauden ajan. Tallenteen viimeinen katselupäivä on 29.7.2025.
Tervetuloa mukaan!